Tommi Tang (14 vuotta) – kiinalaiselta nimeltään Zijing – aloitti huilunsoiton 7-vuotiaana Tampereen konservatoriolla. Opettajana hänellä on alusta asti ollut lehtori Annaleena Ilveskivi. Tommi on osallistunut Suomen Huiluseuran kilpailuun ja katselmukseen ja saavuttanut palkintosijoja ja kunniamainintoja. Myös Huittisten Hullu Puhallus-kisassa sekä Tampere Flute Festin nuorimpien sarjassa hän ollut palkintosijalla, 2. sijat molemmista. Marraskuussa 2024 Tommi oli konservatorion sinfoniaorkesterin solistina, solistinumeronaan Mouquet: La flute de Pan, 1. osa Pan et les Bergers. Tommi on osallistunut myös useille mestarikursseille. Hän soittaa myös konservatorion sinfonisessa puhallinorkesterissa Pyynikin Puhaltajissa, ja on päässyt soittamaan myös sinfoniaorkesteriin. Viime periodilla hän soitti huilusektiossa myös alttohuilua, joka sekin oli Tommin mielestä hauskaa!
Huilunsoiton lisäksi Tommi harrastaa konservatoriolla myös pianonsoittoa lehtori Jani Aarrevaaran johdolla. Musiikkiharrastuksen lisäksi Tommi pelaa koripalloa ja talvisin lumilautailee.
"Huilisti-idolini on saksalainen nuori Fabian Egger, Koben huilukilpailun voittaja, jota olen jo usean vuoden ajan saanut kuulla livenä Tampere Flute Festillä."
"On hienoa saada olla mukana valtakunnallisessa Puupuhallinakatemiassa."

