Leino Callemin (s.2013) aloitti huilunsoiton 8-vuotiaana Hämeenlinnan Sibelius-opistossa. Ensimmäisten vuosien opettajat olivat Seppo Lehtinen ja Eeva Kunnas. Vuodesta 2023 lähtien opettajana on ollut Ulla-Maria Pöyhtäri.
Leino osallistui helmikuussa 2025 Huittisten Hullu Puhallus- tapahtumaan, jossa hän eteni ensin videokarsinnan kautta paikan päälle kisailemaan ja siellä alkuerien jälkeen finaaliin. Kisailussa hänet palkittiin nuorimpien C-sarjassa jaetulla 3. sijalla. Leino on osallistunut Tampere Flute Festille (2024) ja Finnish Flute Festivalille (2025) ja soittanut molemmissa Hanna Kinnusen mestarikursseilla sekä osallistunut erilaisiin huilukuoroihin. Jälkimmäisessä tapahtumassa Leino otti myös osaa Gareth McLearnonin sekä Ian Clarken workshoppeihin.
Leino soittaa huilua Sibelius-opiston Junnu Bandissa ja esiintyy mielellään opiston konserteissa. Musiikin lisäksi Leino harrastaa yleisurheilua sekä kuvataidekoulua. Puupuhallinakatemiassa Leino aloitti 2026.

